CD REVIEWS Bert Deivert Takin’ Sam’s Advice Gravitation GRA026

REVIEWS in languages other than English

Source: Blues News, Germany  
Date: 10/20007
Writer: Christian Schrober

Source: Blues News, Norway  
Date: 08/20007
Writer: Bjørn Wiksaas

Bert Deivert er nok et navn som muligens ikke er representert i alles platesamlinger. Det må vi prøve å gjøre noe med, for denne Sverige-baserte amerikaneren, med over 30 års fartstid i bluesen, er noe så sjeldent som en veteran med en utpreget frisk tilnærming til sin musikk og sine musikalske helter. Bert Deivert, som for øvrig også spiller irsk tradisjonsmusikk – da sammen med grønne øyas Christy O’Leary – har fra tidligere flere gode blues-utgivelser på samvittigheten. Inklusive tre i kompaniskap med Eric Bibb.

Når vi snakker helter og musikalske influenser, så er det for Deiverts vedkommende spesielt Sam Chatmon, Son House og Yank Rachell vi taler om. I alle fall når det gjelder Takin’ Sam’s Advice. Og hvis noen ikke automatisk plasserer Rachell, så minner vi kjapt om at han var Sleepy John Estes’ mandolin-spillende partner. Rachell, som døde i ’97, er den største vi noensinne har hatt på akkurat dette instrumentet. I dag er mandolin etter min mening et alt for lite benyttet blues-instrument, og ikke minst derfor er Takin’ Sam’s Advice en ”gave fra oven”. Bert Deivert spiller både mandolin og diverse gitarer, også slide, og han synger også mer enn godt nok.

Deivert bruker et band satt sammen av svenske og amerikanske musikere denne gangen. Og albumet åpner meget friskt med Rachell-låta ”Seems Like a Dream”. Bert Deivert har byttet ut gitarparten fra Rachells 1941-innspilling med en fin-fin mandolin. Denne låta er forresten også valgt ut (sammen med Deivert/Peter Case-duetten ”Broke and Hungry”) til å være med på Yank Rachell-tribute’n som etter planen også skulle komme ut i år. Og så går det bare slag-i-slag; Tommy Johnsons ”Big Road Blues”, fulgt av Son House’s ”Preachin’ Blues”. Ikke la deg lure av at enkelte av titlene er velkjente, Deivert har sin egen, friske tilnærming til dem alle. Det blir ikke kjedelig et sekund, noe det jo lett kan gjøre når akustisk country-blues ikke er dyktig nok utført. I ”When You Got a Good Friend” har han med seg en annen fin gitarist, Brian Kramer (som forresten også er amerikaner bosatt i Sverige). De har skrevet låta sammen og den er en enestående flott duett mellom de to herrer.

Medmusikantene er såvidt allerede nevnt. Duettene med Peter Case, som var gatemusikant i San Fransisco sammen med Bert tidlig på 70-tallet, og Brian Kramer likeså. Så har vi Nina Anderberg, som gjør en fin gjesteopptreden på fele i Bo Carter-låta ”I Want You To Know”, vi har Gunnar Bäckman, som er med på banjo, vi har Mats Qwarfordt på munnspill og vi har ikke minst Janne Zander på diverse gitar-krydder gjennom hele skiva. Uansett, det blir for mye å nevne alt, men i en tid der alt for mye musikk alt for lett blir gitt ut på CD, er det befriende med så høy kvalitet på sakene som det vi finner her. Takin’ Sam’s Advice er hjertevarme og bakkekontakt og ikke minst førsteklasses musikk av førsteklasses musikere som gjør dette ganske enkelt fordi de liker det. Og bare derfor.

Idet den utsøkte mandolinplukkinga på ”Divin’ Duck Blues”, skivas siste spor, toner ut, er lytteren (i alle fall denne, ene, blitt i så godt humør at det bare finnes en vettug ting å gjøre – sette skiva på igjen. Og det er akkurat det undertegnede gjør. De andre i CD’ene i bunka får pent finne seg i å vente.
Avslutningsvis; Tilbake i 1966 Bert så Bert Deivert Son House på TV og ble så fascinert av det han så (og hørte) at han umiddelbart knuste ei vinflaske for å forsøke å lage sin egen slide (bottleneck). Han var en gang for alle hekta på bluesen – noe vi være glade for i dag, 41 år senere!
Bjørn Wiksaas
6 av 6 poeng

******************************

Source: Blues-Finland.Com
Date: 10/20007
Writer: Pasi Tuominen

Akustisesti sinun

"Takin' Sam's Advice" on Jyväskylän Blues Liveen saapuvan Bert Deivertin yhdeksäs pitkäsoitto. Ruotsiin muuttanut bostonilainen kumartaa syvään esikuvilleen Yank Rachellille ja Son Houselle.

"Takin' Sam's Advice" on Bert Deivertin yhdeksäs albumi. Vuonna 1950 Bostonissa syntynyt artisti on ollut koukussa Son Housen bluesiin siitä asti, kun näki pikkupoikana Mississipin miehen telkkarissa. Myös toisen kovan esikuvan, Yank Rachellin, vaikutus kuuluu uudella levyllä.
Etusivu Uutiset Artikkelit Tapahtumakalenteri
Kotimaiset artistit Ulkomaiset artistit Foorumi Info
CDON.COM - blueslevyt
Halloween Blues
Blues Live! Jyväskylä
Deivertin ura alkoi toden teolla 70-luvun alussa hänen muutettuaan San Franciscoon. Siellä hän soitti katumuusikkona ja keräsi kosolti kokemusta. Bert on kuitenkin asunut Ruotsissa jo pitkään; siellä hänen on ollut mahdollista työskennellä muiden muassa Eric Bibbin ja Wanda Jacksonin kanssa. "Mandoliini on ylenkatsottu instrumentti akustisessa bluesissa", Bert sanoo viitaten suosikkisoittimeensa, "ja kovin harvat artistit julkaisevat mandoliiniosuuksia sisältäviä albumeja."

"Takin' Sam's Advice" -kiekolla ei luonnollisestikaan jää mandoliinia kaipaamaan. Instrumentti soi makeasti usealla biisillä. Levyn ainoa Deivert-originaali, yhdessä Brian Kramerin kanssa kynäilty "When You Got a True Friend" on siitä hyvä esimerkki. Kappale kuuluu muutenkin albumin raikkaimpaan osastoon mandoliinin hyvin yhteispelein Kramerin akustisen kitaran kanssa.

Toinen onnistunut mandoliiniveto on avauskappale "Seems Like a Dream". Levyn menevimmässä kappaleessa on suorastaan hittimateriaalia. Tämä Yank Rachellin vuonna 1941 levyttämä sävelmä tulee olemaan myös Rachell-tribuuttilevyllä, joka julkaistaan loppusyksystä. Kansanlaulutulkinta "Crow Jane" on myös pirteä; sille maustetta tuovat Emmy Deivertin soinnikas taustalaulu sekä Gunnar Backmanin banjo.

Sleepy John Estes -luenta "Broke and Hungry" muistuttaa Deivertin ja Peter Casen vuosista Friscon kaduilla. Kaksikko räimii biisin rohkeasti inspiroiden. Vielä karumpaan materiaaliin kuuluvat "My Baby's Gone" (myös Rachellia) ja erityisesti Son Housen "Levee Camp Moan", jonka Deivert heittää suorastaan hyökkäävästi - biisi venyy yli seitsemän minuutin ikään kuin taustalla olevaa tuskaa alleviivaten.

Maininnan ansaitsevat myös kansansävelmät "Morning Blues", jonka Bert tulkitsee kirkkaasti ja John Sebastiania kunnioittaen sekä Lasse Boströmin hauskojen kitarakuvioiden kuorruttama "Mississippi Blues".

Albumilla on erittäin vahva tribuuttileima. Syvimpään pokataan tällä kertaa Yank Rachellille, jonka kappaleet sekä avaavat että päättävät levyn. Melko riisutulle instrumenttigallerialle perustuvalle levylle 14 kappaletta on ehkä hieman liikaa, mutta huolellisesti suunniteltu rakenne pitää kiinnostavuutta kohtuullisesti yllä. Enemmän originaalimateriaalia olisi ollut mukava kuulla. Bert Deivert on joka tapauksessa erinomainen laulaja ja soittaja, jonka esiintymistä Jyväskylän Blues Live! -tapahtumassa ei ole syytä jättää väliin.

- Pasi Tuominen

*********************************

Source: Blues News 4/2007 (#226), Finland
Date: 09/20007
Writer: Pete Hoppula

BERT DEIVERT Takin’ Sam’s Advice (Gravitation GRA026)
Bert Deivert on Bostonissa, Massachusettsissa vuonna 1950 alulle pantu muusikonplanttu, joka tuli menettäneeksi sydämensä pullonkaulabluesille nähtyään Son Housen esiintyvän televisiossa vuonna 1966. Sam Chatmon, Yank Rachell, Skip James, Robert Johnson, Mississippi John Hurt, Tampa Red ja monet muut deltabluesin kulttihahmot toimivat myös olennaisina inspiraationlähteinä, kun mies aloitti live-esiintymiset soittokaverinsa Peter Casen kanssa San Franciscossa 1970-luvun alkupuolella. Vuonna 1974 Deivert muutti Ruotsiin ja on jatkanut sieltä käsin uraansa monipuolisena laulajalauluntekijänä. Laajalti maailmaa uransa varrella nähnyt kitaran ja mandoliinin taituri on julkaissut tähän päivään mennessä kolme soolopitkäsoittoa, 6 duo-albumia sekä vieraillut lukuisten muiden artistien levyillä. Tänä vuonna hän on jo ehtinyt pullauttaa ulos ruotsalaisyhtiö Gravitationin toimesta yhteisalbumin ”Beware Young Ladies” oldtimeyfolkin sankarin Tom Paleyn kanssa. Maininnan arvoisiin viime aikojen yhteistyökumppaneihin lukeutuvat myös mm. akustisen bluesin tekijämies Eric Bibb, rockabilly- ja kantrilaulajatar Wanda Jackson sekä irkkumuusikko Christy O’Leary, jonka kanssa Bert piipahti Suomessakin vuosina 2002-03.

Uutuudellaan Deivert on jättänyt omat kynäelmänsä yhtä poikkeusta lukuun ottamatta pöytälaatikkoon keskittyen nyt omien idoliensa tuotantoon. Vaikka varkaissa käynti on toki levyteollisuudessakin kyseenalaistettava teko, on mestarien sävelarkkujen aarteista joka tapauksessa punottu kasaan varsin lupsakka kantriblues-kiekko, joka ei tyydy jäämään vain ennalta-arvattavaksi hengettömäksi tribuutiksi vaan jakaa valokeilaa riittoisasti myös sekä solistille itselleen että hänen pääasialliselle kitaristiapurilleen Janne Zanderille.

Deivertin vaikuttimista selkeiten kohottaa päätään Yank Rachell. Vuonna 1997 kuolleen mandoliinimaestron kättenjälkeä levyllä nimittäin versioidaan peräti neljän kappaleen voimin: Puoliakustisista Mats Qwarfordtin huuliharpun sävyttämistä bändiesityksistä ”Seems Like A Dream” on miltei rockabillyä ja ”My Baby’s Gone” puolestaan tuimaa downhomebluesia. Aseista riisuvaan juke- tyyliin jyystävällä Sleepy John Estesin ja Yank Rachellin alkuperäislevytyksellä ”Broke And Hungry” kitaraa ja huuliharppua soittaa aikaisemmin mainittu Peter Case. ”Divin’ Duck Bluesilla” apuna huseeraa kitaransa kanssa Tom Paley. Rachellin henki elää ja voi hyvin myös Deivertin omalla lämmintunnelmaisella sävellyksellä ”When You Got A True Friend”. Mandoliinia itse pärisyttelevä solisti on saanut tällä raidalla kaverikseen New Yorkin Brooklynistä Ruotsiin muuttaneen bluesmuusikon Brian Kramerin, joka soittaa kappaleella National-slidea sekä laulaa osan säkeistöistä. Kramer on mukana ilonpidossa myös Tommy Johnsonin ”Big Road Bluesilla”, joka lienee yksi ahkerimmin lainatuista prewar-bluesin klassikoista.

Son House saa hänkin osansa kunnianosoituksista. Sooloesitys ”Preachin’ Blues” ja tulisesti slidekitaroitu 7-minuutinen ”Levee Camp Moan” ovat molemmat nasevia osoituksia Deivertin tyylitajusta sekä tulkintakapasiteetista. Takuuvarmoja osumia ja upotuksia ovat myös Nina Anderbergin viulunsoiton hyväilemä Bo Carter -numero ”I Want You To Know” sekä William Brownin sovitusta mukaillen kauniin akustisesti soiva ”Mississippi Blues”, jolle lisäpontta puolestaan tuo kitaristi Lasse Boström. Niin, huomasittehan, että Bert Deivert saapuu syksyllä Jyväskylän Blues Live! –tapahtumaan Janne Zanderin kera. ”Takin’ Sam’s Advice” lieneekin luontevin esimaistiainen siitä, mitä tuolloin tuleman pitää.

- Pete Hoppula

******************************

Source: Nya Wermlands Tidning, Sweden
Date: 08/20007
Writer: Olle Hernegren

Helgjutet och varierat

Bert Deivert är född amerikan som blev värmlänning på 1970-talet. Han har varit flitig på musikscenerna med tonvikt på äldre blues och irländsk folkmusik. Nya cd:n Takin' Sam's Advice tillägnar han de tre bluesmännen Son House, Sam Chatmon och Yank Rachell. Rachell var en av de första bluesmusikerna som använde mandolinen, ett instrument som också blivit Bert Deiverts signum.
Bert Deivert tar sig alltså an den äldre bluesen, med rötter i förkrigstidens Mississippidelta. Med hjälp av familj och vänner i Värmland och i USA tolkar och uppdaterar han de gamla originalen med kärlek och respekt.
Sättningen varierar från Berts ensamma röst och mandolin till ett större band som kraftfullt men återhållsamt ger extra tryck till tolkningarna. Det intrikata spelet på mandolin och gitarr, med bland andra gamla polarna Peter Case och Janne Zander, är lätt och lekfullt.
Takin' Sam's Advice är ett helgjutet och varierat verk som är utarbetat med mycken möda men med ännu mer glädje och känsla.

- Olle Hernegren

******************************

Source: Värmlands Folkblad, Sweden
Date: 09/20007
Writer: Björn Stefansson


Ibland drabbas jag av känslan att bluesen är den mest konservativa och stelopererade musikform som finns. Vi klagar ofta över 60-talsband som ägnar sig åt gravplundring genom att åka runt och spela 50 år gammal pop, men bluesmusikerna har alltid alibi.
Som exempelvis Omar Kent Dykes, mer känd under varubetckningen Omar and The Howlers, och Jimmie Vaughan, på nya gemensamma albumet. Jag har svårt att tro att de ens behövt repetera inför den här inspelningssessionen – nej, plugga i skruva upp och kör.
Omar grymtar, Jimmie Vaughan spelar i mina öron bitvis så illa att jag blir gråtfärdig och Lou Ann Barton låter som, ja, Lou Ann Barton. Alltihop går på en förödande rutin och vore det inte för munspelarna Kim Wilson, James Cotton och Gary Primrich vore katastrofen ett faktum. Det hjälper inte ens att alltihop är made in Austin, Texas.

Men när låtvalet inte är slentrianmässigt och när alla inblandade musiker är på alerten kan bluesresultatet bli så bra som på Bert Deiverts nya album, made in Värmland, med material från Deiverts gamla husgudar Son House, Sam Chatmon och Yank Rachell – där jag kanske är förlåten för att bara ha hört talas om den förstnämnde – men med ett absolut klockrent slutresultat, som dessutom känns helt rätt i tiden.

Deivert sjunger bara bättre och bättre, utan alla irriterande manér, spelar gitarr och mandolin direkt i ditt inneröra och får till ett häpnadsväckande akustiskt sväng, oftast tillsammans med multigitarristen Janne Zander.
Och just när man känner att det vore bra med lite variation bjuds flera musikanter in i ljudbilden, däribland Nina Anderbergs (Mattias Perez Trio) fiol och diverse andra skärpta musikanter.

Den höga kvalitén hålls dessutom genom hela albumet och undrar just om inte avslutande Divin’ Duck Blues är allra bäst.
Ska du köpa blues, gör som Bert Deivert; vägra att tänka slentrianmässigt.

- BJÖRN STEFANSON

************************************

Source: Lira, Sweden
Date: 09/20007
Writer: Nils Ahnland

News Bio Music & Videos Instruments Contact Pictures Press/Reviews ORDER CD